Dos. Juhani Sarsila (Tampereen ja Oulun yliopistot) esitelmöi Porissa torstaina 24. päivä kuluvaa kuuta. Paikkana yliopistokeskuksen auditorio 126 (katutaso). Tilaisuus alkaa kello 18. Juhani Sarsila on latinisti, filosofian tohtori sekä aate- ja oppihistorian dosentti.
Juhani Sarsilan tiivistelmä:
Maailmanavaruus (kosmos) on lähtöisin kaootisesta alkumassasta, jopa kuilusta (khaos). Tie on siis kulkenut kaaoksesta kosmokseen, joskin on huomautettava, että kosmos päätyy aikansa lopussa kaaokseen (ja tämä voi koskea myös partikulaarisen olennon elämää. Syklinen malli saa kysymään, vuorottelevatko kosmos ja kaaos loputtomiin. Varhaiset runoilijat Theognis ja Ksenofanes asettuvat vastustamaan Kreikan Hesiodokselta ja Homerokselta saamaa kansanuskon jumalakonseptia. Filosofia ja uskonto törmäävät Jooniassa, ja siitä alkaa niiden, kuten myös järjen ja uskon taistelu, mitä tulee eurooppalaiseen kulttuuripiiriin. Joonialaisessa luonnonfilosofiassa ns. filosofinen teologia kyseenalaistaa ja jopa torjuu olympolaiset "kauniit ja rohkeat" mutta myös moraalisessa ja intellektuaalisessa katsannossa vajaat ja epäilyttävästi ihmisenkaltaiset jumalat. Peritty uskonto pohjautuu poliittisesti ja sosiaalisesti aina ja kaikkialla mitä hyödyllisimpään antropomorfismiin eli metafyysiseen projektioon.
Homeroksen aristokraattisia eepoksia leimaa paikoin syvä pessimismi, mistä voi päätellä näiden teosten ilmentävän jo korkeaan ikään ehtinyttä, meille muutoin aivan vieraaksi jäänyttä kulttuuria (Toisella vuosituhannella kirjoitustaito oli menetetty). Merkille pantavaksi näemme sakerdotalismin eli theokratian poissaolon pakanoiden eli klassillisen ajan Kreikassa (olkoonkin että kulttiin täytyi osallistua). Persialaisvallan aikana Herakleitos raivoaa Efesoksessa maanmiehilleen ja toisille intellektuelleille ja edustaa itse gnoosista eli metafyysistä introspektiota. Ateenassa tragediakirjailija Frynikhos epäonnistuu ulkoilmateatterin liian ajankohtaisen näytelmänsä vuoksi. Protagoras tulee Ateenaan ja julkaisee diskurssinsa 'Jumalista' ja joutuu ajetuksi pois kaupungista agnostisisminsa takia. Paremmin ei oikeastaan käy filosofi Anaksagoraalle, jolle mietiskely ja katseleminen (theoria) on sofiaa, viisautta. Saamme Kreikasta perinnöksemme tai vaivaksemme kollektivismin ja individualismin tension, samoin kuin uskon ja järjen tension. Usko on pistis/fides, kun taas järjellinen tieto on episteme, intuitiivinen tieto gnoosis. Järki taasen on logos (ratio).
Polyteistit kunnostautuvat suvaitsevaisuudessa mutta todella vaativat kaikilta ainakin muodollista osallistumista kulttitoimituksiin. Vastoin modernia luuloa ja Popperin teesiä Ateeenassa todella toimi 400-luvulla eaa. "inkvisitiotribunaali". Sofistit eli menestysterapeutit ja business-konsultit saapuvat Sokrateen elinaikana Ateenaan ja kääntyvät hekiin "innovatiivisesti" traditiota vastaan. "Jumalat ovat keskittyjä", sanovat heistä jotkut. Nonkonformismi eli aktiivinen toisinajattelu pysyy Ateenassa kiellettynä, mutta sitä suvaitaan komediassa, taiteen puolella siis. - Sokrateen mielenfilosofia ja kehityspsykologia lähtee aistillisesta ikävästä ja kohoaa henkistyneeksi hyveeksi (arete, virtus). Aristofanes tarjoaa pilvipalveluita ja "tuhoaa" alustavasti Sokrateen, joka tavallaan kuolee kahdesti. Motokseen Sokrates esittää, että on syytä valita mieluummin kuolema kuin häpeä, ja niin kuolemasta tulee filosofian muusa paljoon eksistentialismiin. Demokritos näkee viisaaksi turvautua matalan profiilin taktiikkaan ja edustaa arvo-objektivismia (Herakleitoksen tavoin). Aristoteles astuu näyttämölle ilmoittamaan mm., että kärsimys ja vaino ovat kokemuksen nojallafilosofian osa.
Hellenistisen ajan (330 - 30 eaa) kirjallisuus on säilynyt masentavan vähäisenä, murusina, mihin voimme ehkä suhtautua stoalaisen ja epikurolaisen välinpitämättömästi (apatheia ja ataraxia tavoitteenamme, ellemme jo muutenkin ole mielenrauhan siunatussa tilassa). Erityisttieteissä päästään silloin ihailtaviin saavutuksiin (esimerkkeinä gemetria ja astronomia: Eratosthenes, Aristarkhos ynnä muut). Platonin perilliset, platonistit siis (mukaan lukien uusplatonistit),sekä edelleen kyynikot, Epikuros ja stoalaiset (ja muut) edustavat mallikkaasti antiikin eksistentialismia. Kyrenen Hegesias tarjoaa meille hedonismin paradoksin ja suosttelee oppilaille vahvaa ataraxiaa, jos toki myös heikko ataraxia olisi hyvästä. Kovin vähän on meille säilynyt tekstejä antiikin skeptikoilta, jotka suosittelivat argumentin suspensiota (ks. esim. Ainesidemoksen modukset). Hellenismin mukana kohoaa ihanteena ja käytäntönäkin esiin universalismi (kosmopolitismi) ja jopa ihmiskunnan ykseys, yhtenäisyys, kunnes tulemme Rooman maailmanaikaan. - Konflikti, nimenomaan puoluetaistelut, eikä suinkaan harmonia, concordia on ollut sääntö, antiikin orjanomistajayhteiskunnissa - toki harmonia eli concordia ihanteena totisinta totta. Käsitys taivaanpallojen, sfäärien harmoniasta on tullut meille ja meidän musiikkiimme pythagoralaisilta.